SM-liigapelaajien keskiansio laskenut olennaisesti
Suomen Jääkiekkoilijat ry:n vuodenvaihteessa 2005 - 2006 suorittaman pelaajakyselyn tulokset on taas julkistettu. Viime kaudella pelaajakyselyn tuloksista uutisoitaessa kerrottiin laveasti ja isoin otsikoin pelaajapalkkojen noususta, vaikka mitään todellista nousua ei ollutkaan tapahtunut. Nyt kun otsikkojen olisi luullut kertovan palkkojen laskusta, on eräässäkin sanomalehdessä otsikoksi kirjoitettu:"Kiekkoilija nettoaa reilut 56.000 euroa vuodessa". Nykyiseen mediakulttuuriin onkin valitettavasti iskostunut tavaksi yliampuvien otsikoiden keksiminen muuallakin kuin vain lööppilehdistön keskuudessa.
Pelaajakyselyn tulosten mukaan kaikkien SM-liigapelaajien keskipalkka on nyt 56.165 euroa, mutta tässä keskiarvossa on mukana myös ulkomaalaiset pelaajat. Ulkomaalaispelaajien keskipalkka on 107.120 euroa eli yli kaksinkertainen suomalaisiin pelaajiin verrattuna. Kun viime kaudella kaikkien SM-liigapelaajien keskipalkka oli 61.822 euroa, on keskipalkka pudonnut selvästi (lähes 10 %). Myös mediaanipalkka on pudonnut selvästi, sillä tällä kaudella se on noin 38.500 euroa kun se viime kaudella oli noin 45.000 euroa.
Suomalaisten SM-liigapelaajien keskiansio on pelaajakyselyn perusteella nyt 51.321 euroa (viime kaudella 56.756 euroa). Ns. rivipelaajien kohdalla tilanne on kuitenkin se, että tällaisista luvuista on turha uneksia. Pelaajakyselyn perusteella 48 % eli lähes puolet suomalaisista SM-liigapelaajista tienaa alle 34.000 euroa ja 66 % eli lähes kaksi kolmasosaa pelaajista alle 50.000 euroa. Suomalaisten SM-liigapelaajien mediaanipalkka on puolestaan tällä kaudella noin 35.500 euroa.
Suomen Jääkiekkoilijat ry:n selvityksen mukaan SM-liigapelaajien palkat ovat nouseet vuosina 1999 - 2005 yhteensä 21,4 % (3,3 %/vuosi) kun vastaavana aikana kaikkien palkansaajien palkat ovat nousseet 26,1 % (4,4 %/vuosi). Näissäkin luvuissa on siis mukana myös ulkomaalaispelaajien ja suomalaisten huippupelaajien palkat. Hyvällä syyllä voidaankin sanoa, että suomalaisten rivipelaajien kohdalla palkkakehitys on jäänyt vielä huomattavasti enemmän jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.
Pelaajakyselyn perusteella SM-liigassa pelaa tällä kaudella 48 alle 21 -vuotiasta pelaajaa, joka oli 16,4 % kyselyyn vastanneista pelaajista. Viime kaudella vastaava osuus oli vain 11,7 %. Viime kauden katovuoden jälkeen nuorten pelaajien lukumäärä on siis noussut, mutta aikaisempien kausien tasolle ei vielä ole päästy. Kaudella 2003 - 2004 alle 21 -vuotiaiden pelaajien osuus oli 21,7 % ja kaudella 2002 - 2003 lähes yhtä suuri eli 21,5 %.
____________________________________________________
Kirjoittaja: Heikki Mäkinen
Kirjoitettu: 8.3.2006
Lue myös 22.2.2005 kirjoitettu artikkeli:
|